Tuulisarja
Anna arvosana sarjalle!
User Review
( vote)| Sarjan nimi: | Tuulisarja |
| Sarjan alkamispäivämäärä: | 27.7.2014 |
| Sarjan päättymispäivämäärä: | 6.9.2014 |
| Sarjan kesto: | 42 päivää |
| Sarjaa jäljellä: | 0 päivää |
| Kilpailujen määrä: | 12 kilpailua |
| Sarjan aikakausi: | Toinen aikakausi |
Tietoa sarjasta:
Tuulisarja oli neljäs SRT:n järjestämä sarja. Tässä sarjassa ajettiin 12 kilpailua, joten tämä oli ensimmäinen sarja jossa ajettiin kaksinumeroinen määrä kilpailuja. Näistä 3 oli erikoisempia kilpailuja sillä kaksi niistä olivat Battleja Minikisoilla ja yksi oli Onnenkisa. Tämä oli ensimmäinen sarja, jota ajettiin kaksi kertaa viikossa lukuun ottamatta ensimmäistä ja viimeistä kisaa. Tätä ajettiin joka lauantai (paitsi ensimmäisellä viikolla, jolloin päätettiin Reverse-sarja) ja sunnuntai (paitsi viimeisellä viikolla, jolloin aloitettiin Konesarja).
Sarjassa homman nimi oli sellainen, että jokaisessa kisassa ajettiin vähintään 40 kilometrin tuulessa. Se kieltämttä tuotti jokaiseen kisaan hieman maustetta. Kuten varikkosarjassa, mestari tuli kuitenkin aika väärydellä. Teppari voitti kahdeksan kisaa kahdestatoista, mutta hän ei ollut parhaimmillaan minikisoissa, joissa Tankslacno oli voittaja joka johti siihen, että Tankslacno vei mestaruuden vaikka voitti vain kaksi kilpailua kahdestatoista. Tässä sarjassa nähtiin myös koko SRT:n historian huonoin kilpailu, kun 10. kilpailussa ajoi vain Teppari sekä aika-ajoissa, että kilpailussa. Se onkin melkoinen kisa, kun osallistujia oli vain yksi! Noh, toivottavasti sellaista ikävää painajaista emme tule enää koskaan näkemään SRT:n sarjoissa (1 kuski kisassa, are you kidding me?).
Miksi otin tämän sarjan?
Huomasin, että konekuskit voivat ajaa tuulessa kunhan vähän leikki komennoilla. Sen takia päätin tehdä tästä tuulesta sarjan. En halunnut vielä tehdä konekuskisarjaa, koska en ollut varma, miten ne toimisivat Airion palvelimella. Tämän sarjan aikoihin aloin ensimmäistä kertaa testaamaan konekuskeja Airion kaltaisella palvelimella. Halusin käyttää tätä sarjaa myös testisarjana Onnenkisoja varten.
Linkkejä sarjasta:
Sarjan kilpailut:
| Kisan numero: | Päivämäärä: | Rataympäristö: | Rata: | Auto(t): | Kierrokset: | Varikkopysähdykset: | Voittaja: | Erikoissäännöt: |
| Kisa 1: | 27.7.2014 | Westhill | International | RB4 GT, FXO Turbo ja XR GT Turbo | 15 kierrosta | 2 varikkopysähdystä | Teppari | Radasta oli tehty vaikeampi. |
| Kisa 2: | 2.8.2014 | South City | Chicane Route | Formula BMW FB02 | 30 kierrosta | 3 varikkopysähdystä | Juha699 | – |
| Kisa 3: | 3.8.2014 | Fern Bay | Black | MRT5 | 10 kierrosta | 1 varikkopysähdys | Teppari | – |
| Kisa 4: | 9.8.2014 | Kyoto Ring | Oval | Formula V8 | 1 tunti | 2 varikkopysähdystä | Teppari | – |
| Kisa 5: | 10.8.2014 | Blackwood | RallyCross | XF GTI | 25 kierrosta | 3 varikopysähdystä | Teppari | – |
| Kisa 6: | 16.8.2014 | Kyoto Ring | GP Long Reverse | FXO GTR, XR GTR ja FZ50 GTR | 15 kierrosta | 2 varikkopysähdystä | Teppari | – |
| Kisa 7: | 17.8.2014 | Kyoto Ring | National | Formula V8 | 2 kierrosta | 0 varikkopysähdystä | Tankslacno | Kilpailu toimi Battlena. Minikisana oli (B)lack Tires. Jokaisen kuljettajan piti ajaa takarenkaat mustana. Jokainen kuski pisti 20 pistettä pistepottiin. |
| Kisa 8: | 23.8.2014 | Blackwood | RallyCross West | LX6 | 20 kierrosta | 3 varikkopysähdystä | N Gin | Ratana toimi RallyCross West mikä oli yhdistelmä BL1:stä ja BL2:sta |
| Kisa 9: | 24.8.2014 | Aston | National | Formula BMW FB02 | 20 kierrosta | 3 varikkopysähdystä | Teppari | – |
| Kisa 10: | 30.8.2014 | Fern Bay | Gold | Raceabout | 25 kierrosta | 2 varikkopysähdystä | Teppari | – |
| Kisa 11: | 31.8.2014 | Aston | Cadet | MRT5 | 50 kierrosta | 5 varikkopysähdystä | Teppari | Kilpailu toimi Onnenkisana. Pisteet olivat kolmenkertaiset. |
| Kisa 12: | 6.9.2014 | Kyoto Ring | Oval | FXO GTR, XR GTR ja FZ50 GTR | 2 kierrosta | 0 varikkopysähdystä | Tankslacno | Kilpailu toimi Battlena. Minikisana oli Dodgecar joka oli kuin ”Kuka pelkää mustaa miestä”. Jokaiselta kuskilta otettiin 50 pistettä pistepottiin. |
Sarjan pisteet:


0 kommentteja artikkelissa “Tuulisarja”