S3-sarja

Sarjan nimi: S3-sarja
Sarjan alkamispäivämäärä: 21.2.2016
Sarjan päättymispäivämäärä: 8.4.2016
Sarjan kesto: 48 päivää
Sarjaa jäljellä: 0 päivää
Kilpailujen määrä: 16 kilpailua
Sarjan aikakausi: Kahdeksas aikakausi

Tietoa sarjasta:
S3-sarja oli 27. SRT:n järjestämä sarja. Tässä sarjassa ajettiin 16 kilpailua helmikuun keskiloppuvaiheilta huhtikuun alkukeskivaiheille. Sarjan kilpailuja ajettiin perjantaisin ja lauantaisin sekä sunnuntaisin silloin, kun ei ajettu SRT-Endu II:ta eikä Formulasarjaa.

Sarjan nimensä mukaisesti kaikki kilpailut ajettiin S3-lisenssin komboilla. Toisin sanoen, Rockingham oli ainut rataympäristö missä ajettiin. Tämä oli myös ensimmäinen sarja, jossa palvelinta ei enää salasanasuojattu. Tämä tarkoitti sitä, että kilpailut olivat avoimia (lähes) kaikille.

Miksi otin tämän sarjan?
Tämän sarjan tilalla piti olla sarja, joka olisi samankaltainen kuin foorumilla järjestetty Kuskien turnaus. Mutta, koska S3-lisenssi tuli saataville Rockinghamin avulla ja tuo alkuperäinen sarjaehdotus vaikutti niin sekavalta, päätin, että järjestetään nyt tuo S3-sarja, kun on järjestetty jo vuonna 2015 S0-, S1- sekä S2-sarjat!


Linkkejä sarjasta:

Sarjan kilpailut:

Kisan numero: Päivämäärä: Rataympäristö: Rata: Auto(t): Kierrokset: Varikkopysähdykset: Voittaja: Erikoissäännöt:
Kisa 1: 21.2.2016 Rockingham ISSC Formula BMW FB02 25 kierrosta 2 varikkopysähdystä Lokitekki
Kisa 2: 26.2.2016 Rockingham National Formula XR 30 kierrosta 2 varikkopysähdystä Mr101
Kisa 3: 27.2.2016 Rockingham Oval Formula V8 60 kierrosta 1 varikkopysähdys Dadu
Kisa 4: 28.2.2016 Rockingham ISSC Long FX3 (FXO GTR + 32%), XR3 (XR GTR + 34%) ja FZ3 (FZ50 GTR + 28%) 20 kierrosta 2 varikkopysähdystä Mikkolehtinen
Kisa 5: 4.3.2016 Rockingham Lake UF1000 25 kierrosta 0 varikkopysähdystä Mr101 Stopit eivät olleet mahdollisia.
Kisa 6: 5.3.2016 Rockingham Handling XF GTI ja XR GT 25 kierrosta 1 varikkopysähdys Juha699
Kisa 7: 11.3.2016 Rockingham International UF GTR ja XF GTR 20 kierrosta 2 varikkopysähdystä Mr101
Kisa 8: 12.3.2016 Rockingham Historic FX2 (FXO GTR + 23%), XR2 (XR GTR + 24%) ja FZ2 (FZ50 GTR + 20%) 20 kierrosta 2 varikkopysähdystä Lokitekki
Kisa 9: 13.3.2016 Rockingham Historic Short UF GTR ja XF GTR 30 kierrosta 2 varikkopysähdystä Mr101
Kisa 10: 18.3.2016 Rockingham International Long FXO GTR, XR GTR ja FZ50 GTR 20 kierrosta 2 varikkopysähdystä Slovakia Ring
Kisa 11: 19.3.2016 Rockingham Sportscar LX6, Raceabout ja FZ50 20 kierrosta 1 varikkopysähdys Mr101
Kisa 12: 25.3.2016 Rockingham International Long FBX (Formula BMW FB02 + 20%) 15 kierrosta 1 varikkopysähdys Mr101
Kisa 13: 26.3.2016 Rockingham ISSC RB4 GT, FXO Turbo ja XR GT Turbo 20 kierrosta 2 varikkopysähdystä Mr101
Kisa 14: 1.4.2016 Rockingham Historic Short MRT5 25 kierrosta 2 varikkopysähdystä Lokitekki
Kisa 15: 2.4.2016 Rockingham Lake XF GTI ja XR GT 30 kierrosta 0 varikkopysähdystä Mr101 Stopit eivät olleet mahdollisia.
Kisa 16: 8.4.2016 Rockingham Historic RCC (Raceabout + 31%) 15 kierrosta 1 varikkopysähdys Mr101

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sarjan pisteet:

0 kommentteja artikkelissa “S3-sarja”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *