Teppari
SRT:n kuskit
806 näyttökertaa 0
Lempinimi tiimissä: Teppa
Paikkakunta: Seinäjoki
Ikä: 27
Ohjain: Ratti
Online-tila:
Piirteitä:
- Badass: On pystynyt ajamaan useita tunteja – putkeen. Hänellä oli myös pitkään (varmaankin
yli vuoden verran) eniten voittoja ja pisteitä SRT:n sarjakisoissa. - Catch Phrase: Hymyilevä hymiö, jossa on valkoinen sulku ja keltaiset kaksoispisteet. Veikkaisin, että näet tällaisen viestin joka kerta kun hän on palvelimella, vaikka olisitkin/olisikin siellä vain viisi minuuttia.
- Crack Defeat: Yllättävän monta kertaa häneltä on karannut mestaruus viimeisessä kisassa. Tosin, osa näistä on mennyt oikean ratkaisun kautta, esimerkiksi yhdessä sarjassa hän olisi saanut mestaruuden, mutta hän olisi vienyt sen bugin takia josta kukaan ei tiennyt.
- Long Runner: Yli 5 vuotta ollut tallissa eikä ole koskaan lähtenyt tallista pois tai edes muuttunut epäaktiiviseksi.
- Sarcasm-Blind: Siksakkia oikeastaan tässä. Välillä ymmärtää sarkasmia ja huumoria oikein hyvin, välillä ei lainkaan.
- Take Up My Sword: Silloin kun Tankslacno ei ole syystä tai toisesta järjestämässä kisoja, niin hän yleensä ottaa vastuun kisojen järjestämisestä.
- What Were You Thinking?: Käynnisti Skypen kesken tärkeän tapahtuman SRT:n ystävätalli StFinin palvelimella ja yhteys katkesi häneltä sen takia. Kun hän kertoi katkeamisen syyn sitten kun palasi palvelimelle, muut jäsenet melkeinpä kirjaimellsiesti sanoivat tämän piirteen lauseen hänelle.
0 kommentteja artikkelissa “Teppari”