Turnaussarja

Anna arvosana sarjalle!
Sending
User Review
4 (1 vote)
Sarjan nimi: Turnaussarja
Sarjan alkamispäivämäärä: 1.1.2017
Sarjan päättymispäivämäärä: 22.1.2017
Sarjan kesto: 22 päivää
Sarjaa jäljellä: 0 päivää
Kilpailujen määrä: 10 kilpailua
Sarjan aikakausi: Yhdestoista aikakausi

Tietoa sarjasta:
Turnaussarja oli 39. SRT:n järjestämä sarja. Tämä oli myös vuoden 2017 ensimmäinen sarja, yhdennentoista aikakauden ensimmäinen sarja sekä ensimmäinen sarja, jossa käytettiin SRT-lakia sääntökirjana. Tämä oli täten ensimmäinen sarja, joissa käytettiin sanaa ”kilpailu” sanan ”kisan” sijaan.  Tässä sarjassa ajettiin 10 kilpailua tammikuun alusta sen kyseisen kuukauden keskiloppuvaiheille asti. Sarja aloitettiin sunnuntaina ja seuraavat kolme viikkoa sitä ajettiin perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin.

Sarja voitiin oikeastaan jakaa kolmeen osaan: kilpailuihin 1-4 joissa sai ajaa ainoastaan ihmispelaajat, kilpailuihin 5-7 joissa sai ajaa myös konekuskit ja kilpailuihin 8-10 joissa sai ajaa pelkästään konekuskit.

Sarjan nimensä mukaisesti kaikki kilpailut olivat turnausmuotoisia kilpailuja.

Miksi otin tämän sarjan?
Halusin tehdä sarjan koskien turnausmuotoisia kilpailuja. Otin tämän sarjan vuoden 2017 alkajaisiksi siksi, että kuljettajilla olisi aikaa sopeutua SRT-lakiin koska sitä ei hirveästi sovelleta turnausmuotoisissa kilpailuissa.


Linkkejä sarjasta:

Sarjan kilpailut:

Kilpailun numero: Päivämäärä: Rataympäristö: Rata: Auto(t): Kierrokset: Varikkopysähdykset: Voittaja: Erikoissäännöt:
Kilpailu 1: 1.1.2017 Blackwood GP Track RB4 GT, FXO Turbo ja XR GT Turbo 3 kierrosta 1 varikkopysähdys Juha699 Radalla oli hyppyri mukana. Turnaus oli Single Elilmination-muotoinen.
Kilpailu 2: 6.1.2017 South City Classic Formula XR 6 kierrosta 2 varikkopysähdystä Mikkolehtinen Turnaus oli Round Robin-muotoinen.
Kilpailu 3: 7.1.2017 Fern Bay RallyCross Reverse XF GTI ja XR GT 10 kierrosta 2 varikkopysähdystä Maailman Nopein Auto Kilpailu oli normaali koska järjestäjä ei ollut paikalla.
Kilpailu 4: 8.1.2017 Autocross 8 Lane Drag UF1000 1 kierros 0 varikkopysähdystä Juha699 Turnaus oli Round Robin-muotoinen.
Kilpailu 5: 13.1.2017 Kyoto Ring GP Long Reverse FXO GTR, XR GTR ja FZ50 GTR 2 kierrosta 1 varikkopysähdys Mikkolehtinen Turnaus oli Round Robin-muotoinen.
Kilpailu 6: 14.1.2017 Westhill National UF GTR ja XF GTR 2 kierrosta 1 varikkopysähdys K_Badam Turnaus oli Single Elilmination-muotoinen.
Kilpailu 7: 15.1.2017 Westhill Karting National MRT5 3 kierrosta 0 varikkopysähdystä Ishkanderi Turnaus oli Double Elimination-muotoinen.
Kilpailu 8: 20.1.2017 Aston National FXO GTR, XR GTR ja FZ50 GTR 6 kierrosta 1 varikkopysähdys Tankslacno Turnaus oli Round Robin-muotoinen.
Kilpailu 9: 21.1.2017 Rockingham Oval BMW Sauber F1.06 8 kierrosta 1 varikkopysähdys Eza Turnaus oli Round Robin-muotoinen.
Kilpailu 10: 22.1.2017 Autocross Drag Strip Formula V8 1 kierros 0 varikkopysähdystä Tankslacno Turnaus oli Double Elimination-muotoinen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sarjan pisteet:

0 kommentteja artikkelissa “Turnaussarja”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *